Sivut

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Budapest

Blogissa on ollut hiljaiseloa, koska olin toisen lempiharrastukseni parissa, eli matkailemassa. Sitä hommaa pääsee vain harrastamaan melko harvakseltaan... Onneksi on tämä toinen harrastus, piperrellä voi vaikka joka päivä. Budapestin matka on ollut pitkään jo haaveenani, ja kaupunki ei todellakaan tuottanut pettymystä. Kauniita rakennuksia, hienoja istutuksia, kukkia, puistoja... Makuja, tuoksuja ja elämyksiä. Rakastuin!! Neljässä päivässä ei ehtinyt kuin pintaraapaisun -todellakin lähtisin heti uudelleen, jos mahdollisuus tulisi. Visuaalisista elämyksistä nauttivalle kaupunki on melkoinen silmäkarkki, ihanaa nähtävää joka puolella. Laitan tähän muutamia kuvia silmiä hivelevistä paikoista.

Ja, kolmas harratukseni, askartelutarvikkeiden keräily, onnistui kaupungissa myöskin yli odotusten... Kolmessa askartelu/taidekaupassa pyrähtäminen toi aika muhkean tuliaissaaliin! Onneksi oli ruumaan menevä laukku mukana... kuvat saaliista alimpana.  Nyt vain testailemaan mömmöjä!

Vaci Utca oli kyllä oikea turistiloukkukatu... mutta upeat valopyväät


Puistotaidetta 💓

Budan linna iltavalaistuksessa


Vajdahynyadin linna

Vajdahynuadin linnan sisäpiha

Hypnoottinen ja hiukan pelottavakin Anonymuksen patsas Vajdahynuadin linnan sisäpihalla

Margaretinsaaren soiva suihkulähde

St. Istvan Basilica eli Pyhän Tapanin kirkko

Basilican kattokupolin sisäpuoli oli aivan kertakaikkisen upea taideteos. 

Hotellimme Callas housen ravintola-kahvila Callas ja upea kalligrafiataulu!


Ja siis tässä vielä "matkamuistot"

Bomo Art on pieni kalligrafialiike sivukadulla lähellä Vaci Utcaa. Käsin sidottuja kirjoja ja kauniita kirjanmerkkejä ja kortteja.

Nämä mömmöt ostin Mammut ostoskeskuksen Askarteluliikkeestä Hobbymuevezista

Tässä osa Mammutin Hobbymuevezizta ja osa West End-kauppakeskuksen askartelukaupasta.


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ja hyvät tuliaiset olet ostanut 😁

    VastaaPoista
  2. Voi ieeeee.... kuten meilläpäin sanotaan!
    Ihan uskomattoman kulttuuri-kuva-kimaran jälkeen
    vielä ennätetty tehdä moiset shoppailut....
    Niin kade....

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja muistoja 😋 Olen kerran käynyt myös siellä. Pitäis kyllä mennä uudestaan... Hyviä löytöjä olet myös tehnyt 😊 Kelit paranee kun juhannus loppuu.. Mukavaa jussin loppua ja kesää !

    VastaaPoista
  4. Upeat kuvat ja niin kivoja matkamuistoja olit ostanut! Budapest on kyllä kiva kaupunki ja niin paljon nähtävää:) Leppoisaa juhannuksen jatkoa 😊💕🌸

    VastaaPoista
  5. Ihanat lomakuvat olet ottanut ja mielenkiintoisia nuo ostokset.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen kaupunki, josta yleensä kaikki siellä vierailleet pitävät. Toivottavasti pääsisin joskus käymään.

    VastaaPoista
  7. Budapestin valot ovat jääneet ikuisesti mieleeni. Kävin siellä joku vuosi sitten lokakuun lopussa, kun ystäväni työskenteli / asui vuoden ajan siellä. Ihanat lämpimät pimeät illat ja näköalapaikalla olisi voinut olla ikuisuuksia ihailemassa valojen helminauhaa.Paljon siellä oli muutakin nähtävää. Hyviä kuvamuistoja sinulla (minulla myös) ja mahtavia ostoksia.

    VastaaPoista
  8. Pakko tulla ihastelemaan ja fiilistelemään Budan postaus vielä uudelleen.. me oltiin muuten siellä Formulareisulla.... pari vuotta sitten...
    Ihania muistoja, jotka nostit nyt niin pintaan...
    Mut pakko kysyä noista pastoista... sateenkaarta, vahaa... wau... millaisia ovat??
    Innolla odotan tulevaa taidettasi...

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani. Kaikki palaute ja kommentit ovat tervetulleita :)