Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste TJK haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TJK haaste. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Sudenkorentojen ilo

Silpputehtaan Sisko haastaa tekemään atc-kortteja tai atcoinseja aiheesta linnut... Nämä ei nyt kyllä olleet lintuja, mutta kesäisiä lentäviä otuksia kuitenkin. TJK.haasteessahan on ihanan joustavat säännöt, eli mikä tahansa yleensä käy. Joten tämmöinen hatara aasinsilta tällä kertaa, neljä lentävää otusta 😂




lauantai 12. toukokuuta 2018

Kesä on täällä!

Silpputehtaalla joutaa korttiin tällä kertaa kevätmekot ja kaikki muukin kesän tuloon liittyvä asia.  Tänä vuonna kevät ei tullut hissukseen vaan kertakaikkiaan räjähti käyntiin. Suunnittelin vasta puskien leikkaamista lumen sulettua, kun yhtäkkiä puskat olivatkin nupulla ja hiirenkorvalla. En muista, että kevät olisi tullut koskaan näin aikaisin ja näin kovalla vauhdilla. Kohta viikon verran on  ollut täällä Etelä-Pohjanmaallakin mittari +20 tienoilla. Viime kesänä ei tainnut olla kuin yksi näin lämmin päivä! En toki valita, lämmin on mukavaa. Pipertelypajassa ei oikein raaski näin kauniilla ilmalla istuskella, varsinkin kun pajan ikkuna on etelään päin. Päivällä on niin kuuma, ettei ajatuskaan kulje joten tilattujen yo- ja juhlakorttien teko on pitänyt ajoittaa aamuun tai myöhäisiltaan.

Pari ATC kottia tupsahti vanhoille pohjille, Pirjolta vaihdon yhteydessä saadut lintuset pääsivät kevättaivaalle lentelemään. Pääskyset saapuivat myös meindän tontillemme jo viime viikolla, kaartelevat ja mekkaloivat keväthuumassa ja kiusaavat kissaa tekemällä syöksyjä. Kissa on selvästi harmissaan moisesta ilveilystä. Kyllä kävisi äkkiä pääskyn kalpaten, jos erehtyisi liian läheltä kaartamaan...

Kesä on täällä! 1 ja 2



perjantai 20. huhtikuuta 2018

TJK 15-16, Miehisiä harrastuksia

Silpputehtaan Sisko haastelee tekemään kortteja miehisistä harrastuksista tai miesten töistä. Ensimmäisenä tietenkin mieleen tulee kaikenlaiset moottoriajoneuvot ja miehiset urheilulajit... mutta sitten jäin miettimään, että ei taida enää nykyään olla ainuttakaan vain toiselle sukupuolelle sopivaa harrastusta. Naiset pelaavat jääkiekkoa, ajavat moottoripyörillä ja tuunaavat autoja. Miehet leipovat, askartelevat ja tanssivat. Sukupolvi toisensa jälkeen suhtautuu avoimemmin siihen, että sukupuolen ei tarvitse määrittää kiinnostuksen kohteita. Mutta toki vanhat stereotypiatkin elävät edelleen. Näiden ajatusten kanssa löysin tämän erinomaisen herkullisen kuvan, josta tein kaksi atc-korttia.

Stereotyypit 1 ja 2

Stereotyyppi 1

Stereotyyppi 2

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kevätmusiikkia TJK-haasteeseen

Haudon vielä hetkisen Sailan tuplavaihto-postausta, koska minun tekemäni kakkosvaiheen kortit eivät vielä ole vastaanottajallaan. Mutta TJK-haasteeseen on hyvä vastailla vielä näin viime metreillä. Aiheena oli kevät ja musiikki. Ja tässä minun ensimmäiset vaakasuuntaan tehdyt atc-korttini. Jotenkin koin tosi hankalaksi kuvan asettelun tässä muodossa. Lisää harjoitusta siis 😀

Kevätmusiikkia korvilleni 1 ja 2



torstai 15. maaliskuuta 2018

"Pupuja" TJK haasteeseen

Silpputehtaalla juhlitaan haasteen 10-vuotissyntymäpäivää, ihanaa kun Sisko ylläpitää tätä mukavaa haastetta. Tee Joku Kortti, eli kaikki silput ja söherrykset pöydältä kasaan ATC-kortiksi. Aihe on annettu, mutta sen tulkinta saa olla hyvin löyhä eli periaatteessa voi kortin tehdä mistä vain. Tällä kertaa aiheena oli pupuja.... Minun kortteihini tulikin yllättäen tälläisiä hiukan toisenlaisia "pupuja".

Kevätneidot on tehty paperille, johon olen liimannut muun pipertelyn ohella syntynyttä ylijäämäpaperia. Lisäksi olen käyttänyt paperia alustana kun lisäsin mistiä johonkin työhön. Kokeilin paperiin myös Jane Davenpotin leimasetin (Taitopuoti Paperinauhasta) naisia ja leikkelin mainoksesta tukkaan narsisseja, tulppaaneja ja helmililjoja. Niin ikään testauksessa oli Rangerin krakleerauslakka. Tämmöisiä kevätpupusia siis tällä kertaa!


Kevään neito 1

Kevään neito 2

lauantai 3. helmikuuta 2018

TJK: Viuhkoja makeispusseista

Silpputehtaan Sisko haastaa TJK haasteessa tekemään atc-kortin, josta löytyy viuhka. Minä olen ollut tässä kovasti itämaisissa tunnelmissa useammankin atc-kortin verran (tästä pääset katsomaan Japaniaiheiset korttini), mutta näihin kahteen korttiin käytin kirjaston vanhasta poistokirjasta geishankuvat ja ystävän Thaimaanmatkatuliaisena antaman karkkipussin. Taittelin pussista "viuhkat" ja lisäsin verkkopussia vielä taustaankin.

Viuhkan takana 1 ja 2

Lisää itämaisuuksia tuli vielä kahden erillisen kortin verran, näihin olen tehnyt itse taustan brushoilla ja leimoilla, ja lisännyt kuvia itämaiselta siirtokuva-arkilta, jonka voitin joskus arvonnassa Kruununjalokivestä. Aika hauskoja nämä siirtokuvat! Joskus lapsena muistan että meillä oli Disney-siirtokuvia! Niitä sitten rapsuteltiin toisten muisto- ja ystävänkirjoihin. Oli hauskaa ja nostalgistakin näitä liittää kortteiluun.

Shamisen 

Kirsikankukat Japanin


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Pitsiä ja siipiä

Silpputehtaalla Sisko haastaa TJK haasteessa 3-4 käyttämään pitsiä. Minulla on mekoisen kattava pitsivarasto... Olen saanut ylijäämäpitsejä ja -nauhoja ompelijana elämäntyönsä tehneeltä rakkaalta isoäidiltäni. Jämäpalat eivät enää riittäisi välttämättä isompiin töihin, mutta kortteilussa ja askartelussa ovat kyllä juuri sopivia.
 Tälläiset ehdin vielä juuri puuhastella ennen haasteen sulkeutumista:

Hän oli kuin enkeli 1 ja 2





Kiitos jälleen Siskolle kivasta haasteesta!

torstai 4. tammikuuta 2018

Ajan siipien havinaa TJK-haasteeseen

Mukavaa, TJK haaste jatkuu jälleen Silpputehtaalla. Tammikuun ekoilla viikoilla Sisko haasteli uuden vuoden aiheilla... korteissani ei ole vuosilukua, mutta ajan kuluminen ja vuosien vierähtäminen oli näissä inspiraationa. Kello käy ja aika kuluu, ja jotenkin tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sen vinkeämmin ne viisarit kipittävät. Tänä vuonna minullekkin kertyy taas lisää Ajan patinaa. Joudun muuttamaan blogisti-esittelyäni kun ikäluku muuttuu neljääkymppiä lähestyvästä tasavuosiin. Vielä ei ole havaittavissa mitään tasalukukriisiä, katsotaan nyt ehdinkö vielä sellaisen kehittää ennen loppuvuotta 😁


Neiti Aika

Kaikki ajallaan

Ajan patinaa


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulurääppiäisten viimeinen kattaus.

Silpputehtaan  Sisko haasteli joulurääppiäisiin ja teinkin haasteeseen jo kolme korttia. Niiden jälkeen tulivat vielä nämä ja sitten pakkasin loput joulukortteilusta jääneet suikaleet ja koristeet pussiin. Nyt on pipertelypöytä putsplank, ja kärsä kohti uusia haasteita ja uuden vuoden kujeita!



Silent Night & Hiutaleet hiljaa leijailee



Vain valkeata joulua...

Jouluyön hiljaisuus

Joulupuu on rakennettu

Lahjoista parhain?

Piirileikkiä

Ei itkeä saa, ei meluta saa!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Hyvää joulua kaikille!

Eilen siivosin pajasta jouluhommelit pois. Nyt keskityn vaan nauttimaan joulusta ja pipertelyt jatkuu sitten uusin aihein kun inspiraatio iskee. Laskeskelin, että olen parin kuukauden aikana askarrellut noin 80 joulukorttia, n. 40 suklaalevykorttia ja ehkä noin 15 rasiakorttia... ja paja oli kyllä sen näköinen! Työtilakin oli kaventunut keskelle pöytää sellaiseen A4 arkin kokoiseen tilaan, kun joulupapaperit ja muu sälä kerääntyivät everestin kokoisiksi vuoriksi kummallekin puolelle 🙈
Mutta nyt on joulukamat kaapin uumenissa odottamassa syys/lokakuuta (koska ne kehtaa taas ottaa esille?). Viimeisistä silpuista pipertelin Silpputehtaan Siskon innoittamana vielä atc kortteja -niitä voi kyllä vielä glögilasillisen äärellä syntyä muutama lisääkin, jos en malta roskiin heittää...

Joka tapauksessa Nasun pajalla vallitsee nyt joulurauha, ja toivotankin oikein lämmintä, rauhaisaa ja ihanaa joulua kaikille 💗



Jouluilon tuoja

Seuratkaa tähteä

Joulupuu on rakennettu


sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pitkästä aikaa pari ATC-korttia

Joulukorttihommelit ja muut jouluaskartelut on vieneet niin paljon aikaa, että kaikki muu pipertely on hetkeksi jäänyt. Tänään ehdin pikaisesti väsäämään Silpputehtaan Atc-haasteeseen pari jouluista korttia pöydälle jääneistä korttiaskartelun jämistä ja marketista löytämistäni vintagehenkisistä kiiltokuvista.




torstai 26. lokakuuta 2017

KK-Vintage: Helmeilevää + TJK: Aiheena Avaimet

Silpputehtaan Sisko haasteee tekemään atc kortteja aiheesta Avaimet. Mietin ensin asiaa mielikuvan kannalta: elämän avaimet, avaimet hyvään oloon jne. Mutta sitten tuli mieleeni oma napa, joka on tunnetusti kaikkein lähimpänä. Minä ja avaimet... minä ja puhelin... minä ja kaikki tavarat... Kaikilla varmaan on se yksi kaveri, jolla on aina ja kaikkialla jotain hukassa. No, minä olen juuri se kaveri. Olen se hajamielinen tohtori, joka aina kysyy, että mihinkäköhän laitoin X tavaran? Ja sitten toiset odottavat, kun minä etsin sitä tavaraa, joka on lopultakin omassa taskussa/kädessä/laukussa jo valmiiksi. Kiitos rakkaat ystävät kärsivällisyydestänne 💓

Lisäksi osallistun tällä korttiparilla Koukussa Kortteihin-vintagehaasteeseen, aiheena Helmeilevää. Näissä helmeilee vain yksi helmi, mutta onhan sillä kokoa ja näköä 😀


"Ne on jossain täällä..."

"Aina sama juttu!"
-tämä on omistettu erityisesti ystävälleni Lotalle. Kiitos ja anteeksi 😀💗


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

TJK 39-40: Ihmisiä, aistit avoinna maailmaan!

Silpputehtaalla Sisko haastelee näillä viikoilla tekemään kortteja ihmisistä. Perheistä, sisaruksista tai jostain muusta, haasteessahan annetaan periaatteessa vapaat kädet tehdä mitä vaan 😀

Idea tähän sarjaan pälkähti päähäni joskus kesällä, kun näin yhden noista korttien lauseista. Tässä ei ole sisaruksia tai perheitä, mutta ihmisiä kylläkin. Ja kortit liittyvät siihen, millä kaikilla avuilla me ihmiset tätä maailmaa ja kanssaeläjiämme havainnoimme. Hiukan pitkähkö aasinsilta haasteen aiheeseen siis... mutta aiheena siis aistit!

This makes no sense at all -sarja
I´m all ears

Here´s your nose

No seen

You´re delicious

Feel good

NonSENSE?


torstai 21. syyskuuta 2017

TJK-haaste vkot 37-38 Itämaista ja kummallisia kokeiluja

Silpputehtaan haasteessa oli tällä kertaa inspiraatiosanana Oriental. Mieleeni tuli sanasta aasialainen ruoka ja voimakkaat mausteet. Ja punaisen ja kullan yhdistelmä. Minulla oli oktk haasteeseen tehtyjä tummia viininpunaisella ja punaisella värjättyjä taustapahveja jäljellä, joten lähdin niihin sisältöä rakentamaan.

Kultaiset yksityiskohdat ovat kokeilunhaluni tuotoksia: lähikaupassa oli lasten koristetatuointiarkki puoleen hintaan. Ajattelin, että mitenköhän tämän käy jos sen laittaa paperille? Lopputulos alla. Sen verran tatska-materiaali on pehmeää, että laitoin päälle fixatiivia suihkauksen, kestää paremmin käsittelyä. TJK-korttiparin lisäksi syntyi vielä yksi ylimääräinen kortti.


"Feel good"

"Just me"

"Need some space"