Sivut

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Pingu, Pingu!

Olemme Pirjon kanssa vuorotellen haastaneet toisiamme ATC-korttien tekoon aiheilla, jotka itseä kiinnostavat. Matkailu on yhteinen innostuksen kohteemme, ja Pirjo kertoi haaveestaan nähdä  Etelämantereen ja pingviinit.

Ja voi, pingviini se vasta onkin veikkonen! Suloinen, vaappuva, pikkuinen ja perhekeskeinen.  Eräässä koulutuksessa kouluttaja otti esimerkiksi pingviinin: Se on lintu, muttei osaa lentää. Elää maalla, mutta sen käveleminen on todella hankalaa ja vaappuvaa. Voisit jopa ajatella, että pingviini on jonkinlainen maanantaikappale, jossa luojan suunnitelmat ovat menneet pahasti pieleen. Mutta sitten pinkku ottaa vauhtia, hyppää veteen ja kiitää kuin ohjus veden alla. Tekee kieppejä ja kaarroksia. Nappaa kalan ja hyppää takaisin maalle. Vesi on pinkkujen elementti ja vahvuus, ja vedessä pingviini on sulava ja nopea. Kysymys oli siis omien vahvuuksien löytämisestä. Aika hyvä esimerkki 💗

Edellisten viikkojen aikana työelämän saralla on ollut haasteita, jotka ovat vieneet minulta valtavasti energiaa. Nyt on jonkinlainen tilapäinen päätös asioille saatu ja odotan tyytyväisenä arjen tasaantumista. Työ on iso osa ihmisen elämää, mutta se ei ole kaikki. Elämän tärkeimmät asiat ovat kuitenkin aivan jossain muualla kuin työpaikalla. Näiden neljän asian avulla minun koneistoni käy:
Perhe, Ystävät, Asenne ja Vapaus olla oma itsensä.

Find your strength: Family, Friends, Attitude, Freedom





Freedom-pinkku jää minulle itselle kannustuskortiksi





5 kommenttia:

  1. Täällä hyräillään biisin "Sinä valitsit minut-minut-minut...
    uudella sovituksella, "Nämä ovat minun-minun-minun....
    Voi ihanuus.... aivan mielettömiä...
    Olen enemmän kuin onnellinen... K-I-I-T-O-S-!!!
    Aurinkoisempaa, valoisampaa ja energisempää viikkoa!!

    VastaaPoista
  2. Oi miten suloisia kortteja ja niin kiva tuo pingviini tarina, vahvuuksien löytämisestä! Jokaisessa on joku vahvuus se on varma, vaikka ei sitä ulospäin heti näkisikään:) Nuo ovat kyllä hyviä voimavaroja mitä luettelit♥ Mukavaa talvista alkanutta viikkoa sinne:)

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani. Kaikki palaute ja kommentit ovat tervetulleita :)