KK-joulumaratoni osa 2, havupuita

Koukussa Kortteihin haasteen kakkososassa oli inspirationa Anu-Riikan kaunis luminen maisema. Nappasin kortista havut/havupuut omaan korttini. Kuusia on sekä kuvassa että taustapaperissa. Olisin kaivannut lumihiutaleen keskelle havupuunvihreää strassia. Kollasin koko blingbling-laatikon läpi (ihan pienestä rasiasta ei ole kyse 😉) , mutta ei, ei yhden yhtäkään pyöreää, vihreää strassia. Kaikissa muissa sateenkaaren väreissä kyllä näkyi olevan vaihtoehtoja. No, Tampereen käsityömessut, here i come, uskoisin että kohtaan siellä vihreän bligblingin 😁

Joulukortit samoista materiaaleista 4/4

Viimeinen korttiringin materiaalikuori saapui tänään Tuulalta. Kiitos paljon Pirjolle ringin pystyttämisestä, on ollut tosi mukavaa olla mukana ja nähdä toisten toteuttavan erilaisia näkemyksiä samoista aineksista. Eli ringissä mukana Pirjo, Leena ja Tuula.

Tällä kertaa ehdin kuvatakin matskun ennen työhön ryhtymistä...materiaalikuva alimmaisena.:

Vastakohdaksi edelliselle hörhellykselle toinen simppelimpi otos. Leimakuvan ja lopun hopeanauhan käytin jälleen rasiakorttiin (tykkään niin näistä!) ja supsautin lopuksi hilesprayta päälle. Tähän on käytetty molemmat leimakuvat, eli toinen on alla ja toisesta leikattu kohokuviota varten vain pallot. 

Clean and simple

Tuulan lähettämät materiaalit

"Pirä mukuloosta huoli!"

Oikeanpuolimmaisessa kuvassa, vuonna 1941 "saattotäti" Maija Hakala, jonka sylissä istuvat Vilho ja Toini. Anna-Liisa seisoo Maijan vierellä. Vasemmanpuoleinen kuva otettu Tanskassa ja lähetetty sitten koti-Suomeen terveisinä.
Sotalapsien kaulaan laitettiin asemalla lappu, jossa näkyi lapsen nimitiedot, numero ja määränpää. Siksi korttien muoto ja nyöri.

Askarteluvuoren ATC-vaihtohaasteessa #27 Vikke haastaa tarttumaan Suomi 100-teemaan liittyen Suomen itsenäisyyteen ja sota-aikoihin, Tuntemattoman sotilaan innoittamana. Viken toiveena oli, että korttiin liittyisi tarina. Minun tarinani kertoo sotalapsista. Tarinan kertoo mummani sisko Anna-Liisa Pentinmikko os. Pienimäki. Hän on antanut haastattelun kokemuksistaan sotalapsena kirjaan "Pitäkää mukuloista huoli" Pääset lukemaan koko kirjan tästä. Anna-Liisan (jota lapsena kutsuimme  Tottele-Liisaksi) tarinan pääset lukemaan postauksen loppupäästä.

Anna-Liisa kertoo kirjassa lähdöstään Tanskaan ja kirjan nimeksikin on muokattu Hilda-äidin hätääntynyt huuto Kurikan asemalla: "Liisa, pirä mukuloosta huoli!", kun monilapsisen perheen äiti joutui lähettämään 2- , 4- ja 9-vuotiaat lapset matkalle tuntemattomaan. Ajat olivat raskaat, mies rintamalla ja puutetta kaikesta. Mökin rappusilla lähtijöille vilkutti minun (tuleva) mummoni Kerttu ja ainakin kolme muuta kotiin jäänyttä lasta. Ja saattoi olla jo seuraava ruokittava tulossa. Liisa, Toini ja Vilho lähtivät matkalle Tanskaan syksyllä 1941. Lapsien palautukset Suomeen aloitettiin 1943, mutta minulla ei ole tarkkaa tietoa, miten kauan isotätini Tanskassa asuivat.

Vilho-isoeno oli vain kaksivuotias lähtiessään, eikä osannut puhua kuin muutaman sanan. Hän ehti kasvaa viisivuotiaaksi Tanskassa sijaisvanhempiensa hoivissa, eikä osannut sanaakaan Suomea, kun olisi pitänyt lähteä takaisin. Kasvattivanhemmat olivat lapsettomia ja halusivat adoptoida Vilhon ja ratkaisu on varmasti ollut hyvä. Meillä on siis sukulaisia Tanskassa -olen nähnyt Vilhon ja hänen lapsensa, kun itse olin pieni ja Tanskan sukulaiset olivat Anna-Liisan kanssa kotiseutukierroksella. Mietin juuri, että olisipa hienoa tavata Vilhon lapsia ja lapsenlapsia joskus!

Minua koskettaa valtavasti tämä tarina. Sota on koskettanut ihmisten elämää tuolloin niin monin  tavoin. Nykyään, kun puhutaan paljon varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä lapsen myöhäiselämän kehitykselle, toiseen maahan lähettäminen tuntuu järjettömältä ja kamalalta ajatukselta. Mutta me elämmekin yltäkylläisyydessä, kiitos sotiemme veteraanien, Lottien ja jälleenrakentajien. Sodan aikaan oli toista, ja saattaa olla, että osa lapsista olisi menehtynyt ilman vapaaehtoisten sijaisperheiden apua ja tukea. Mutta varmasti raskaat matka- ja paluukokemukset ovat seuranneet sotalapsia aikuisikään saakka.

Anna-Liisa Pentinmikko:

Syksyllä 1941 lähdimme sotalapsiksi Tanskaan. Matkamme alkoi Kurikan asemalta. Kotoa lähtiessäni vilkaisin vielä taakseni: sinne jäi pieni harmaa mökki, rappusilla vilkutti Kerttu-sisar. Tuntui niin ihanalta, kun olimme saaneet uudet vaatteet matkaa varten. Asemalla meitä oli 14 lasta laput kaulassa. junaan noustessani kuulin äidin hätääntyneen huudon: "Liisa, pirä mukuloosta huolta!" Sisareni oli neljä, veljeni kaksi ja minä yhdeksän vuotta. Yritin täyttää äidin pyynnön huolehtimalla pienemmistä. Laivassa innostuin pesemään monen muunkin lapsen pyllyt, joten oli siinä lotilla ihmettelemistä.

Kööpenhaminaan päästyämme olimme muutaman päivän lastenko­dissa, jossa meillä oli lääkärintarkastus. Sieltä meitä sitten alettiin jakaa eri puolille Tanskaa. Olimme siinä ryhmässä, jotka lähetettiin Möenin saarel­le. Meille löytyi kodit Stegen kaupungista. Sisareni pääsi tuomari Pederse­nille, veljeni värikauppias Jensenille. Minä sain kodin Stegen pappilasta. Asuimme kaikki lähekkäin, joten näimme toisiamme usein. Heti rupesin kirjoittamaan kuulumisiani äidille: "Kyllä täällä on hyvä olla, olen saanut jo omenan ja nenäliinan." Paljon oli oppimista, elämä poikkesi täysin kotioloista. Pian me kuitenkin mukauduimme uuteen elämään.

Heti seuraavan vuoden alusta aloitin koulun. Ensimmäisenä koulupäi­vänä opettaja toi jokaisen oppilaan eteeni ja minun piti sanoa opettajan pe­rässä heidän nimensä. Tietenkin lausuin ne täysin väärin, joten koko luok­ka ratkesi nauruun. Kävin kasvattivanhempieni kanssa usein kirkossa ja pi­tämässä seuroja vanhainkodeissa, joista löysin paljon uusia ystäviä. Iltaisin tuli välillä ikävä ja haikea olo, mutta Suomen koti oli kuin kaukainen uni.

Viimein tuli tieto, että lapsia lähetetään takaisin Suomeen, vaikka olo­suhteet olivatkin huonot kotimaassa. Vaikeata oli oppia puutteeseen, mut­ta äidin ja isän rakkaus voitti kaikki vaikeudet. Suomen kieli oli vajavaista, joten puhuttiin mitä osattiin. Opettajilla oli ongelma, kun meitä tuli sekä Ruotsista että Tanskasta. Meidän annettiin ymmärtää, että nyt loppuu vie­raat kielet, taikka teidät piiskataan. Oppimisen kautta tuli suomenkieli ta­kaisin.

Me tytöt kotiuduimme, mutta veljemme jäi kokonaan Tanskanmaalle. Kasvatusvanhemmat eivät luopuneet hänestä.

Ilolla muistan sotalapsuusaikaani ja ilolla olen säilyttänyt tanskankielen.

Joulumaratoni 1 & Winter Wonderland: tags!

KK-haasteen Joulumaratoni meinasi mennä minulta kokonaan ohi, mutta onneksi ehdin eilen pikaisesti väsätä pari korttia. Inspiraatiokuvassa oleva Katjan kortti oli oikea söpöliini. Tartuinkin kortin väreihin, jotka eivät ole niitä joulukortin perinteisimpiä valintoja. Ja tietenkin mukana söpöjä eläimiä 🐧

I participate with this card also to a Winter Wonderland Challenge: Tag!
In the KK (Hooked to Cards) Christmas Marathon challenge there is a inspiration card, from which i chose the not-so-traditional Christmas card colours to my work, and of course there must be cute animals. And, as a Christmas Challenge asks, there´s a tag.

Oops! The picture is not perfect...

Lopuista silpuista tein vielä rasiakortin:
Rest of the scrap i made a box card:

KK-haasteeseen rasiakortilla

Leenan lähettämistä joulukorttiringin materiaaleista yhdistelin vielä omien pöydällä lojuvien  pipenöiden kanssa tälläisen rasiakortin. Suomi-leima on omatekemä. Pohjakartonki on samansävyinen pinkki kuin Geisha-patukassa, joten ehkä tähän lootaan pääsee sellainen. Tai sitten se perinteinen Fazerin Sininen.
Osallistun tällä viime metreillä KK-haasteeseen Inspiroidu IIstä -Isänmaa

I niinkuin Isänmaa

Joulukortit samoista materiaaleista 3/4

Leenan posti oli tullut sillä aikaa, kun olimme reissussa. Ajattelin ensin, että teen kortin vasta viikonloppuna, mutta aloin sitä sitten jo eilen puuhastella. Ja, taas kerran unohdin kuvata materiaalit... Mutta Leenan ja Pirjon blogeissa ne on nähtävillä.
Askartelu"mojo" oli selvästikin vielä lomalla, enkä saanut mitään kovin mullistavaa ajatusta kortin muotoiluun, joten perusmeiningillä mennään.

Sain käytettyä korttiin suurimman osan materiaaleista. Loput tarvikkeet sain hopeanauhaa lukuunottamatta käytettyä rasiakorttiin, jonka näet tästä.

Muori palailee arkeen

Takana upea loma perheen kera Maspalomasissa, Gran Canarialla. Askartelunystävän silmiä hiveleviä värejä: turkoosi meri, syvän violetteja kukkia, vihreitä palmuja ja kaktuksia. Aurinko, lämpöä, rentous ja ilo. Täydellinen loma, täydellisessä seurassa.

Maspalomasin ja Playa del Inglesin pohjoispuolella, ennen moottoritietä, on pieni San Fernadon alue, jossa asuu pääasiassa paikallista väkeä. Alueella on pienehkö ostoskeskus Bellavista, jossa tein sykähdyttävän löydön. Ostarin kiina-kaupassa Hong-Ru:ssa oli kokonainen iso hyllyrivi skräppäys- ja askartelutarvikkeita. Ja milllä hinnalla! 

Eli omat tuliaiseni olivat yksi tunika + nämä: 

Leimapakkausten hinnat 1,80€ ja isot tarra-arkit 0,90€...

Tässä vielä inspiroivaa väriloistoa matkalta:

Grazias, Canaria, i hope to see you again soon!