Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Hyvää Pääsiäistä!

Täällä Etelä-Pohjanmaalla virvotaan vasta huomenna eli pääsiäislauantaina, ja illalla poltetaan pääsiäisvalkeaa vanhojen perinteiden mukaisesti. Ihanaa pääsiäisen aikaa ja kevään juhlaa kaikille 🐤

Pari vuotta sitten askarreltu ovikranssi

Juniorin kanssa urheasti sukellettiin nietoksiin ja saatiin kuin saatiinkin pajunoksia. Ja kengät täyteen lunta... 

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Lisää kuplia

Toinenkin kortti tulla tupsahti vielä Leimaillaan ja Väritellään-haasteeseen. Tässä kuplat vain taustalla taustaleimasimen muodossa. Ja hiukan totinen pesukarhu. Tsemppiä-sana oli mukana Dekoreten tekstileimasinpakkauksessa. En oikein pidä kyseisestä toivotuksesta, mutta tuolle hiukan apeahkolle otukselle se sopi. Vai mahtaako otus juuri siksi ollakin apea, ettei jaksa tsempata?

Sen verran aion nyt asiasta avautua, että Tsemppiä! ja toinen sanahirviö: Jaxuhali!!, ovat minun korvaani jotenkin tyhjänpäiväisiä ja tekopirteitä toivotuksia... Jos toisella on raskasta ja hankaluuksia elämässä, parempi voisi olla vaikka  "Olet ajatuksissani", "toivon sinulle parempia päiviä",  tai vaikkapa "voisinko jotenkin auttaa"... tai, jos ei osaa sanoa mitään, voi vaikka vain halata 💗



perjantai 23. maaliskuuta 2018

JCC #29

Jehkotar Craft Challengen maaliskuun haasteessa oli jälleen bingo, musiikkivideo ja aivan upea inspiraatiokuva. Inspiraatiokuvakin puhutteli minua, ja siitä onkin ajatuksissa jo jotain itämässä...
Nyt kuitenkin mennään bingorivillä 3D-harso-ympyrä. En tiedä, mitä 3D:llä varsinaisesti tarkoitetaan, mutta minä ajattelen että 3D tarkoittaa sitä, että työssä on korkeuseroja/tekstuuria eli se ei ole täysin paperimaisen littana. Tämä kuitenkin juuri ja juuri mahtuu vielä kirjekuoreensa.
Sain korttia tehdessäni melkoisen ahaa-elämyksen: laserprinttereille tarkoitettu kopiokalvo kestää kuumapuhaltimella embossaamisen. "Sinulle" teksti kortin keskellä on em. tekniikalla tehty.





OKTK #36

OKTK haasteen inspiraatiotaulussa oli paperinukkeja, ja minä innostuin sitten näistä vintage-nukeista. Osallistun vaihtoon kahdella kortilla.




keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Yhdessä tästä päivästä eteenpäin



KK-vintagehaasteessa aiheena kukkaloisto. Kesä ja kesän juhlat lähestyvät, joten tein muutaman kihla/hääkortin. Kukkasin höystettynä, tietenkin. Osallistun ensimmäisellä kortilla KK-vintagehaasteeseen ja loput kaksi muuten vaan esillä.

Tällä kortilla osallistun KK-vintagehaasteeseen.

Nämä kaksi tulivat vielä samoista materiaaleista:



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Yksinkertaisia pikahommia

Ostin jokin aikaa sitten Sinellistä valmiskorttipohjapakkauksen. Yhtenä iltana istuskelin ja kokosin pohjiin simppelit "pika"kortit, joihin käytin pöydällä valmiina olleita matskuja. Olen testaillut leimoja ja stansseja, ja laitoin tätä sälää nyt käyttöön. Lisäksi käytin brusho-värejä, joilla olin aiemmin tehnyt sateenkaaritaustoja atc-kortteihin. Brushoja ei kannata huuhdella menemään, vaan antaa niiden kuivaa esim. muovisiin paletteihin. Vähän vain vettä siveltimeen, ja väri on taas käyttökelpoinen.


Leidi brusho-sateenkaaritukassa, leima, ja stanssikokeiluja

Vanha maalauskokeilu, stanssikokeilu, perhoskokeilu ja uusi Dekoreten tekstileimasin

Brushoja, lasihelmiä ja tekstileimasin

Uusi tekstileimasin ja stanssi sekä kaksipuolisen teipin avullla kiinnitetty hile. 

Kaksipuolista teippiä ja hilettä...

Vanha leimakuva, jota tuunailin 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kevättä rinnassa

Kevätfiilikset ne vain jatkuu... Lunta on vielä paljon mutta aurinko paistaa ja jääpuikot nokkuvat vettä. Pian on pääsiäinen ja kellot käännetään kesäaikaan. Kevät 🌸





perjantai 16. maaliskuuta 2018

Palavaa intohimoa

Kevään kepeistä tunnelmista voi joskus syttyä myös palava intohimo. Minä rakastuin ainakin nyt näihin Jane Davenportin kasvoleimoihin. Käytin tyttöjen tukkaan akryylikokeilujani, kun opettelin joskus aiemmin maalaamaan tulta. Peitin leidit post-it maskeilla ja tuputtelin ja leimailin ja embossasin taustat. Tulisen intohimon lisäksi tuli kyllä mieleen näistä korteista Twin Peaks.
"Fire walk with me"...uusia jaksoja en ole vielä katsonut, mutta vanhat silloin aikanaan katsoin, sormien välistä kun pelotti 🙈

With my burning bitches i participate to a march  Dream in Darkness Challenge: Anything goes. "Fire walk with me!"


Intense like fire 1

Intense like fire 2

torstai 15. maaliskuuta 2018

Pikkulinnut lauloivat...

...että kevät on ihan nurkan takana. Näköjään olen ainakin toistaiseksi herännyt talvihorroksesta (vai olisiko ollut joulu- ja ystävänkorttien jälkeinen kooma) koska atc-kortteja tulla tupsahtelee ja päässä pyörii taas kymmenensataamiljoonaakaksi ideaa. Kaikkea ei ehdi toteuttaa millään, mutta nautin kyllä nyt täysin siemauksin tästä inspiraatiovirrasta.

Vaikka eilenkin satoi taas lunta ja yöllä oli ollut pakkasta, voi ulkona silti haistaa kevään. Valkoinen ihana valo herättelee jo aikaisin aamulla ja kirkas aurinkokin pilkistelee pilvien takaa ajoittain. Kevät on uusien alkujen, ilon ja rakastumisieen aikaa:

Elämän Kevät sarja

Uusia alkuja

Pikkulintu kertoi

Suuri Salaisuus

"Pupuja" TJK haasteeseen

Silpputehtaalla juhlitaan haasteen 10-vuotissyntymäpäivää, ihanaa kun Sisko ylläpitää tätä mukavaa haastetta. Tee Joku Kortti, eli kaikki silput ja söherrykset pöydältä kasaan ATC-kortiksi. Aihe on annettu, mutta sen tulkinta saa olla hyvin löyhä eli periaatteessa voi kortin tehdä mistä vain. Tällä kertaa aiheena oli pupuja.... Minun kortteihini tulikin yllättäen tälläisiä hiukan toisenlaisia "pupuja".

Kevätneidot on tehty paperille, johon olen liimannut muun pipertelyn ohella syntynyttä ylijäämäpaperia. Lisäksi olen käyttänyt paperia alustana kun lisäsin mistiä johonkin työhön. Kokeilin paperiin myös Jane Davenpotin leimasetin (Taitopuoti Paperinauhasta) naisia ja leikkelin mainoksesta tukkaan narsisseja, tulppaaneja ja helmililjoja. Niin ikään testauksessa oli Rangerin krakleerauslakka. Tämmöisiä kevätpupusia siis tällä kertaa!


Kevään neito 1

Kevään neito 2

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Saippuakuplia

Saippuakuplien puhaltelu kuuluu kevääseen siinä missä pajunkissatkin. Saippuakuplaputkia aletaan myydä pääsiäisen tienoilla ja vapputorillakin usein leijailee lasten puhaltamia kuplia. Saippuakuplia on kiva puhalella kevääntuoksuisessa ilmassa ja katsella kuinka tuuli leijuttaa kuplaa, kunnes *poks* Kuplan kiiltävästä pinnasta heijastuu kauniina saippuakiehkuroina sateenkaaren värit. Mukavaa puuhaa 😊

Leimaillaan ja Väritellään-haasteessa on inspiraationa maaliskuussa kuplat ja pisarat. Minulla on ollut tämä Docraftsin Nostalgia by John Byars-leima jo kauan. Olen sen jostain askartelukirppikseltä ostanut, mutten ole käyttänyt sitä missään. Kuvassa on jo leimattuna niin paljon varjostuksia, että värittäminen oli melko haasteellista. Väritin tämänkin kuvan vesiliukoisilla puuväreillä. Kupliin lisäsin glossy accentsia tuomaan kolmiulotteisuutta. Jätin taustan suht simppeliksi, kun kuva on niin massiivinen.







lauantai 10. maaliskuuta 2018

Onnittelukortteja miesväelle

Tässä muutamia vähän vähemmän hörhelöisiä ja pinkkejä kortteja, ajatellen miespuolisia synttärisankareita. Mutta kyllä kukkasia ja kimallusta voi olla miehillekkin, eiks je?








perjantai 9. maaliskuuta 2018

Nukkuvien puolueessa...

Yritän juuri heräillä parin viikon tauon jälkeen luovaan elämään. Kyllä se on todettava, että ainakin meikäläisellä stressi on erittäin pahasta luovuudelle. Olen monena iltana istahtanut työpöydän ääreen ajatuksena tehdä edes jotain pientä, mutta kun suksi ei luista niin se ei luista. Päässä rattaat lyö tyhjää ja vaikka pöytä on kuorutettu herkullisilla materiaaleilla, niin mitään ei synny. Tätä vintagehaasteen korttia olen tehnyt "osina", aloitin sen varmaan reilu viikko sitten ja eilen vasta sain valmiiksi... Toivottavasti kevätaurinko herättää myös inspiraatioidun puhkeamaan kukkaan.

Vintagehaastiksessa siis aiheena "jotain avattavaa". Messinkisen kaukoputken päästä katselija näkee kuvastuvan ison purjelaivan. Kortti on kolmiulotteinen, mutta mahtuu juuri ja juuri atc-korttitaskuun.