Sivut

torstai 29. marraskuuta 2018

Jos ei vielä ihan joulua, niin talvi!

Tuskailin jo edellisessä postauksessa joulufiiliksen poissaoloa. Sen jälkeen olen laittanut jo kaksi tonttua istumaan olohuoneen senkin päälle ja asentanut jouluvalot ulos ja sisälle. Ja luntakin tuli. Black fridayn/weekendin aikana hankin myös jo joitain lahjoja. Silti "The Jouluinto" on vieläkin hyvin laimeaa, ainakin edellisvuosien jouluhöyrähtämiseen verrattuna. Joulumyyjäisiin saakka ei tänä vuonna siis kortteja ole liikenemässä, mutta omat kortit on jo ainakin ajatustasolla valmiit... tein sovinnon itseni kanssa että ne teen ja muusta jouluaskartelusta en ota stressiä. Joulu tulee yleensä huomattavasti vähemmälläkin tohinalla. Mutta Jehkottaren Mixed media joulukalenteria odotan innolla! En vain osaa vieläkään päättää, mitä projektia lähtisin kehittämään... onneksi on vielä muutama päivä aikaa pohtia!

Jehkotar Craft Challengen marraskuun haasteessakin oli juuri sopiva talviteema. Käytin kortin pohjana vanhaa Gel Platella tehtyä taustaa, jossa on lumihiutalekuvio. Kortti täyttäisi useammankin bingorivin speksit, mutta menkööt nyt vaikka Tekstuuri-Lumihiutale-Maali. Let it snow!

Gel Press tausta tehty akryylimaaleilla ja lumihiutalesapluunalla. Päällä tekstileimailuja, helmiäispastaa, hopeasuihketta ja hopealankaa.





perjantai 23. marraskuuta 2018

Pakkokäynnistelyä

Joulu tulla jollottaa, ja minä en muista koskaan olleeni näin myöhässä jouluaskartelujen kanssa. Eilen sitten vihdoin otin joulukamat pöydälle (ja pöydän viereen lattialle) esille ja päätin, että yhden kortin teen vaikka väkisin. Joskus aiemminkin on ollut tälläinen artist´s block päällä, ja kokemuksesta tiedän, että on vain käärittävä hihat ja ryhdyttävä toimeen vaikka ei huvittaisi yhtään. Sitten pikkuhiljaa jotain puuhastelemaan, kunnes luovuuden virta oikeasti tempaa mukaansa.

Tämä ei vielä avannut patoa. *huoh*





maanantai 19. marraskuuta 2018

Paluu arkeen...

Blogitauosta tulikin aiottua pidempi... Kuntoutusreissun lisäksi ehdin vielä lomailla ja olla kipeänäkin. Nyt piti kuitenkin tulla vihdoin päivittämään blogiesittelyn "neljääkymppiä lähestyvä" "nelikymppiseksi", eli tilastollinen keski-ikäisyys on nyt saavutettu 😁 Viimeiset päiväni kolmekymppisenä vietin Gran Canarian auringon alla kuntoutumassa muiden psoriaatikkojen kanssa. Psoriasista sairastavat, hakekaa ihmeessä Psoriasisliiton Aurinkopainotteiselle sopeutumisvalmennuskurssille! Reissu oli ihana ja vaikutus oloon huomattava. Pienen omavastuun hinnalla saat sylintäydeltä vertaistukea, aurinkoista liikuntaa, aurinkoista mieltä ja tuhdin paketin tietoa. Asiantuntevat ohjaajat ja huippuporukka koolla, täydellinen reissu! 




Niveliä ja ihoa parannellessa tein myös pientä välitilinpäätöstä, kun tämä elämän tilastollinen keskikohta läheni. Mistä tähän on tultu ja mitä toivoisin seuraavalta 40:ltä vuodelta. Päästyäni arvion loppuun, totesin, että tähän saakka tilikirjan lopussa on selkeästi plus-merkkinen tulos ja vaakakuppi kallistuu joistain vastoinkäymisistä huolimatta ilon ja onnen puolelle. Seuraavat 40 vuotta aion siis jatkaa valitsemallani tiellä, omalla tyylilläni ja kolmella voltilla kerien. Elämä on juhla. 



Postia!

Ollessani reissussa oli saapunut Vikeltä Askarteluvuoren ATC-vaihtojen kortti. Oma korttini oli matkalla luvattoman kauan, koska lähdin reissuun ennen postituspäivää ja jätin sen kotiväelle postitettavaksi... oli sitten matkustanut pidempään, kuin oli tarkoitus. Toivottavasti on vihdoin saajallaan.
Sovimme myös Enkulin kanssa korttivaihdosta, sain häneltä kolme upeaa korttia!

Enkulin kortit ja Viken posti. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, näin syksyn pimeällä ehtii päivänvalo loppua työpäivän aikana...