Sivut

maanantai 28. toukokuuta 2018

Sailan Tuplavaihto 3/2018

Saila järjesti vielä ennen kesää yhden ATC-tuplavaihdon, ja ennätin onneksi mukaan!

Nämä kortit lähetin Tupliksen ykkösvaiheeseen:
Soitan taivaallista musiikkia


Ja ykkösvaiheessa sain nämä kaksi aivan kertakaikkisen upeaa korttia, kiitos näistä!

Rouva Pupun Dragon Lady ja vaihtoemäntä Sailan "Handsome man"

Kakkosvaiheessa sain Anssulta kuvat, ja niistä tein tälläiset ATC:t:



Kakkosvaiheessa lähetin itse kuvat Armiidalle, ja sain häneltä nämä todella upeat kotit, aivan ihana kesätunnelma näissä!! Kiitos!


Suurkiitokset Sailalle jälleen kivan vaihdon järjestämisestä!! Ja ihanaa kesää kaikille rinkiin osallistuneille!






Kyproksen lämpimiä tuulia

Nyt voin varmaan jo julkaista nämä "ylläri" Coinsit, uskoisin niiden olevan perillä (toivottavasti, suomen posti!). Olen vaihdoissa jäänyt Pirjolle yhden ATC-kortin "pystyyn" ja lisäksi varasin jo taas uutta upeaa ATCoinsia Pirjolta, vaikka edelisetkin laskut on vielä piikissä 😁 Toivottavasti Pirjolle sopii, että täältä tulikin nyt Coin myös sen ATC kortin tialle.

Eli, aiheen on antanut minulle Pirjo, ja se on Kypros. Olen kuullut monen sielä käyneen, mutten ole asiaan sen enempää perehtynyt. Netistä opin seuraavaa: Kyproksen saarivaltio sijaitsee koillisella Välimerellä, ja sen asuttaa puoliksi Kreikkalainen ja Turkkilainen väestö. Hiukan yli miljoonasta asukkaasta noin 80% puhuu kyproksen kreikkaa ja loput turkkia. Saari on Tasavalta, jota johtaa Presidentti ja edustajainhuone. Saaren kummankin puolen kansalaisien yhteinen pääkaupunki on Nikosia. Kyproksen tärkein luonnonvara on ollut kupari, mutta se alkaa olla jo vähenemään päin. Muita luonnonvaroja ovat asbesti, kipsi, marmori ja meripihka. Muita tulonlähteitä ovat maatalous ja turismi. Maatalouden puolella Kypros tuottaa perunoita, viinirypäleitä ja sitrushedelmiä. Ja! Nasumuorin suuri kesäherkku, Halloumijuusto, on kotoisin Kyprokselta!

Halloumin, ihanien kuvien, ilmaston ja alituisen matkakuumeen takia myös Kypros pääsi "to visit" listalleni. Lista on kyllä melkoisen pitkä, mutta toivottavasti istun jonain aurinkoisena päivänä Kyproslaisessa rantaravintolassa nauttimassa Halloumisalaattia kera herkullisen valkoviinin 😍

Tässä Pirjon ATCoinsit. En huomannut ottaa kuvia Coinsien takapuolelta, kirjoitin toiseen "Kyproksen Tasavalta" kreikaksi ja toisen turkiksi.

I owe two atc cards for my craft friend Pirjo. So she asked me to do something about Cyprus, where she is travelling next. I know, that she also likes atcoins, so i decided to surprise her with these Cyprus coins. The first one's name is Cyprus in Greece, and the other one's name is Cyprus in Turkish, because these two languages are spoken in the island. I participate with these atcoins to a Try it on Tuesday challege "Destinations"

Kuparia, viinirypäleitä, perunoita... ja lampaita=halloumijuustoa 😋
Copper, grapes, potatoes... and sheeps! Cyprus is the home of Halloumi cheese. So yummy!

Kuparia, meripihkaa, turismi, loma, aurinko, rentoutuminen... Ihanaa matkaa Pirjolle!!
Copper, amber, tourism, vacation, sun, relaxing... Bon Voyage to Pirjo!

lauantai 26. toukokuuta 2018

Kesäfiiliksissä

Ihanaa, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Kesäloman alkuun on enää viikko, vielä muutamia vuoroja lusittavana ennen lomailua. Kesäfiiliksissä kuitenkin jo 🌞

Sain tänään terassin siivottua kesäkuntoon ja sen kunniaksi pipertelin terassin pöydällä muutaman coinsin. Lintujen laulua, raikasta ilmaa. Ja hyttysiä 🙈







perjantai 25. toukokuuta 2018

Leimaillaan ja Väritellään kevään juhlia

Harmillisesti, Leimaillaan ja Väritellään haaste loppuu.. Toivotaan, että haasteelle löytyisi joku jatkaja tai joku uusi haaste tulisi, koska suomalaisia askarteluhaasteita on aika vähän. Kiitos haasteen vetäjälle ja DT tiimille tähänastisista haasteista!

Kevään valmistuvat ja ylioppilaat aloittavat juhlakauden, jota sitten kesän mittaan jatketaan häillä ja muilla juhlilla. Olen jonkin verran tehnyt YO-kortteja ja valmistuvile kortteja, vähän inspiraation mukaan. Joitain tilaustöitä on myös ollut. Tässä yksi juhlakortti. Taustan tein Jehkottaren opeilla Distress Oxideja käyttäen, ja leimakuva on väritetty äitienpäivälahjaksi saamillani Inktenseillä.



JCC #31 Kevään värejä

Jehkotar CraftChallengen moodboardista nappasin tuon upean lime-kuvan. Limetti on yksi lempihedelmistäni, kirpeä mutta aromikas. Pohojalaasesti ilimaastuna kauhiam muikia. Sitä ei saa laittaa paljon, ettei ole liian väkevää, mutta mausteenomaisesti käytettynä se on niin herkkua esim. valkosuklaa-lime kakku, caipiroska, limettihyytelö...

No, herkuttelusta askarteluun: Kokeilin brushoilla laittaa märälle akvarellipaperille limenvihreää ja keltaista. Levitin värejä siveltimellä vain vähän, mutta jätin osan rakeista "kasoihin". Sitten kuplamuovi päälle ja kuivumaan. Pidin todella taustasta, jonka sain aikaiseksi, kuplamuovin kuplien kohdalla näkyy hienosti brushojauheen monimuotoisuus ja eri värisävyt.

Tällä kortilla osallistun toukokuun Jehkotar CraftChallengeen:




Samasta taustatyöstä syntyi vielä sidekickinä tämä toinen:





torstai 24. toukokuuta 2018

ATCoin villitystä

Muutamia viikkoja on nyt näkynyt Facen harrastusryhmissä ATCoinseja, eli pyöreitä vaihtokortteja, jotka ovat kooltaan sen 2,5 tuumaa, eli sama kuin ATC kortin leveys. Ilokseni huomasin, että Fiskarsin pyöröeikkurisetissä oli juuri oikean kokoinen rinkula. Olin jo ajatellut mokoman vempaimen myydä, mutta enpäs myykään! Stansseista ei sopivaa kokoa löytynyt, ja käsin leikkaaminen käy minulla raskaaksi peukalonivelen ongelmien takia.

Ensimmäiset Coinsit leikkasin taustasta, joita edellisviikolla tein. Alla on kohopastaa sapluunan läpi ja päällä ohut kerros gessoa. Värit Distress Oxidella ja Archival inkillä. ja muut sälät päälle. Kyllä oli mielenkiintoista tehdä välillä jotain näin pientä isojen 6x6"onnittelukorttien jälkeen!! Söpöä 😍

Pääsin mukaan Riina P:n emännöimään ATCoin rinkiin, joten nyt jo pää höyryää suunnitelmia, kun korttikoko on testattu.




keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Jehkottaren emännöimä ATC-kesävaihto

Jei, ehdin mukaan Tarun emännöimään ATC-kesävaihtoon. Viime vuonnakin osallistuin "vihreänä" atc-aloittelijana, nyt siis toinen kerta ja tällä kertaa vähän enemmän ATC-kokemusta takana. Tällä kertaa aiheena oli jotain leimattua.Olin Askartelupirtin  jälkeen niin pähkinöinä uudesta enkelileimastani, että sillä mentiin. Omat 9 korttiani ovat lähes identtisiä, tietenkin pieniä eroja on värityksen ja leimauksen sijoitusten kanssa. Jotain leimattua, todellakin: kortissa on leimattua neljässä kerroksessa... kohojauheella, archivalilla ja distress oxidella. Ehkäpä tämä siten siis täyttää haasteen speksit 😀


Blessed
Paksu kuori täynnä ihanuuksia saapui tänään:
Edit: olin niin pähkinöinä korttien saapumisesta, etten huomannut, että yksi puuttuu... sitten vasta, kun toinen ryhmäläinen ilmoitti saaneensa kaksi kappaletta yhtä korttia. Lisään sen heti tänne, kun se saapuu.



alla vielä saamani kortit yksitellen, satunnaisessa järjestyksessä... aivan upeita jokaikinen, hypistelen vielä hetken, ennenkuin maltan laittaa kansioon:

Marin "Lennä"-kortti, joka siis Lensi pienen vauhtimutkan ennen laskeutumista Etelä-Pohjanmaalle :)

 Vaihtoemäntä Tarun "Girlie"




Anssun kevätvaihtokortti

Sirpan "Ace of Butterflies"

Sarin "Perusasioiden äärellä"

Päivin "jotain leimattua"

Lea K:n "Meren lentäjät"

Sannan "Kevät-Kaija Molla-Maija"

Niinan "Ei mainoksia"


maanantai 21. toukokuuta 2018

Pikkuisille pojille

Sain tilauksen tehdä nimiäiskortti poikavauvalle. Lähdin vintagehenkiselle linjalle, koska minulla oli valmiiksi kotona vintageaiheisia vauvakuvia. Tein lopuksikin kolme erilaista, joista yksi on nyt sitten matkalla pikku Prinssin juhliin. Kuvia nyt tässä kohtaa vasta kahdesta, kun juhlia ei ole vielä juhlisteltu 😉



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Adventures

Oih, ja voih, piipahdin Pirjon blogissa huomaamassa, että Try it on Tuesday haasteessa aiheena on Destinations. Ikuisena, parantumattomana matkakuumeilijana sytyin haasteesta oitis yhden ATC-kortin verran. Saas nähdä, vieläkö inspiroidun lisääkin minulle niin rakkaasta aiheesta...

Try it on Tuesday Challege says: Destinations. I have to confess, i am a hopeless travel fanatic. I´m always dreaming about new places to go for an adventure. So i build up this ATC card dreaming about new things to see and places to explore. Travelling 💓


Äitienpäivää vielä

Äitienpäivä viime sunnuntaina oli kaunis, aurinkoinen kevätpäivä. Ensimmäistä kertaa oli niin lämmin aamu, että tarkeni syödä aamiaisen terassilla. Nautimme juhlapäivän aamukahvit lämpimässä ulkoilmassa ja auringonpaisteessa. Ihanaa!
Sain lahjaksi kauniita itseaskarreltuja taideteoksia molemmilta pojilta. Mummotkin saivat kortit, ja lisäksi juniori teki mummoille mixed media-taulut! Mukavaa oli niitä hänen kanssaan puuhastella. Aikaisemminkin on tämäntyyppisiä juttuja jo hänen kanssaan tehty, joten meni jo gessoilut ja muut kuviot rutiinilla kuin ammattitaiteilijalta!

Mumman keväinen lintutaulu, taiteilija Antti 7v.

Maalia kuplamuoviin

Toisen polven mömmöilijä ;)

p.s. MEIRÄN ÄITEE sai lahjaksi Derwentin Inktensejä!! Heti aamusta piti niitä terassilla testata!


OKTK kierros 38

OKTK haasteessa on tälä kertaa ihanan värikäs moodboard. Nappasin kuvataulusta tumman violetin värin ja yhdistin sen limenvihreään, lopputulos on jotensakin räikeä. Kuvataulun erilaisista kuvioista tuli mieleeni doodlaus, jota kovasti haluaisin osata ja siksi sen opettelua myös näissä korteissa. Kuvat löysin elokuva-alan lehdestä ja sopivat tekstit kaltoinkohtelemastani kirjaston poistokirjasta. Inspistä tuli myös hattupäisestä tytöstä, jolla on kukkakimppu sylissä. Tässä nyt sitten tälläiset riemunkirjavat sekametelisopat 😁

Mitä tuli luvattua? 1 ja 2 



maanantai 14. toukokuuta 2018

Rakkautta Pariisin Keväässä

Vielä viime metreillä osallistuminen kk-vintagehaasteeseen tälläisellä pikavauhtia valmistuneella kotilla. Kaikenlaista sälää pöydältä kasaan 😊



lauantai 12. toukokuuta 2018

Kesä on täällä!

Silpputehtaalla joutaa korttiin tällä kertaa kevätmekot ja kaikki muukin kesän tuloon liittyvä asia.  Tänä vuonna kevät ei tullut hissukseen vaan kertakaikkiaan räjähti käyntiin. Suunnittelin vasta puskien leikkaamista lumen sulettua, kun yhtäkkiä puskat olivatkin nupulla ja hiirenkorvalla. En muista, että kevät olisi tullut koskaan näin aikaisin ja näin kovalla vauhdilla. Kohta viikon verran on  ollut täällä Etelä-Pohjanmaallakin mittari +20 tienoilla. Viime kesänä ei tainnut olla kuin yksi näin lämmin päivä! En toki valita, lämmin on mukavaa. Pipertelypajassa ei oikein raaski näin kauniilla ilmalla istuskella, varsinkin kun pajan ikkuna on etelään päin. Päivällä on niin kuuma, ettei ajatuskaan kulje joten tilattujen yo- ja juhlakorttien teko on pitänyt ajoittaa aamuun tai myöhäisiltaan.

Pari ATC kottia tupsahti vanhoille pohjille, Pirjolta vaihdon yhteydessä saadut lintuset pääsivät kevättaivaalle lentelemään. Pääskyset saapuivat myös meindän tontillemme jo viime viikolla, kaartelevat ja mekkaloivat keväthuumassa ja kiusaavat kissaa tekemällä syöksyjä. Kissa on selvästi harmissaan moisesta ilveilystä. Kyllä kävisi äkkiä pääskyn kalpaten, jos erehtyisi liian läheltä kaartamaan...

Kesä on täällä! 1 ja 2



perjantai 4. toukokuuta 2018

Kuohujuomaa

Eilisen yltäkylläisten mixed-media kukkakorttien jälkeen kaipasin vähän viilennystä aivoille. Päädyin tälläisiin hyvin pelkistettyihin kortteihin, joihin kokeilin uutta skumppa-leimaani. Leimakuva on väritetty uusilla akvarelleilla, jotka niinikään olivat tuliainen Riikan reissulta. Taustalle sopi eilen Paperinauhasta shoppaillemani kermanvärinen kartonkipohja. Aiemmin olen käyttänyt vain kirkkaan valkoisia pohjia, mutta tämä lempeämpi sävyhän on oikeastaan aika nätti.
Laseissa "kuplivaan" lisäsin vielä väriin Finetecin fine gold-sävyä, että olisi oikein pirskahtelevaa! Kippis!

Hello, this is the first time i participate on Papercraft Challenges. Yesterday i made some overwhelming mixed media cards, and after that i needed to craft something simple. So, Clean and Simple it is. To these two cards i tested my new champagne stamp and also my new aquarelle paints. For sparkles i added some Finetec pearl color, fine gold tone. Cheers!





torstai 3. toukokuuta 2018

Uusien kamojen testausta

Kokeilin Riikan opeilla tehdä pari mixed media-korttia, joihin testailin uusia ostoksiani ja lisäksi käytin Askartelupirtin kurssilta jääneitä materiaaleja. Ylempi onnistui suunnitelmien mukaan, mutta alemmassa on hiukan vinksahtaneet värivalinnat ja siitä tuli muutenkin sekasotku... Ei ole aina niin helppoa saada kaikkia palasia loksahtamaan kohdalleen.

Lempivärieni kanssa oli helpompaa....

Lasikapussin alla oleva ge medium oli kuvatessa vielä märkää, kuivuessaan se muuttuu läpinäkyväksi ja allla oleva kuvui tulee näkyviin.

...mutta epämukavuusaluevärien kanssa hankalaa. Hehtokeltaasenvöhöriäänen, sanoos pohojalaanen 🙈